Koulutustyöryhmän hyväksymät koulutukset 2020

Rakennusliiton ja Rakennusteollisuus RT:n koulutustyöryhmä on hyväksynyt liitteen mukaiset koulutukset vuodelle 2020. RT:n ja Rakennusliiton välisen koulutussopimuksen mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan koulutuksen ajalta korvauksen säännöllisen työajan ansionmenetyksestä.

 

Ansionmenetyksen korvaaminen edellyttää, että koulutus on siihen osallistuvan luottamushenkilön tehtävien edellyttämää koulutusta, se on järjestetty SAK:n tai sen jäsenliiton koulutuslaitoksissa tai erityisestä syystä muualla ja koulutustyöryhmä on sen hyväksynyt.

 

Työnantaja on velvollinen maksamaan korvausta ansionmenetyksestä luottamusmiehelle enintään kuukauden kestävältä kurssilta ja työsuojeluvaltuutetulle enintään kaksi viikkoa kestävältä kurssilta. Työmaan yhteysmiehelle työnantaja on velvollinen maksamaan korvauksen kahden päivän ajalta oheisen luettelon mukaisen yhteysmieskoulutuksen aiheuttamasta ansionmenetyksestä.

 

Yllä esitetyt enimmäisaikarajat ovat kurssikohtaisia. Työnantaja on kuitenkin velvollinen maksamaan edellä mainittuja korvauksia samalle henkilölle vain kerran samasta tai sisällöltään vastaavasta koulutustilaisuudesta.

 

Lisäksi työnantajan tulee maksaa kultakin kurssipäivältä, jolta ansionmenetyksen korvaus maksetaan, keskusjärjestöjen erikseen sopima ateriakustannusten korvaus (25,56 euroa vuonna 2020) koulutuksen järjestäjälle.

 

Katso kurssiluettelo.