Rakennusalan trendit Q3: Rakennusaloitusten arvossa pientä laskua vuoden kolmannella neljänneksellä

RPT Byggfakta Oy:n uusimman Rakennusalan trendit Q3 -raportin mukaan vuoden 2020 kolmannelle neljännekselle suunniteltujen rakennushankkeiden aloitusten arvo on 3,75 miljardia euroa, mikä on 3 % pienempi kuin vastaavana aikana vuonna 2019.

Korona näyttää vaikuttaneen toisen vuosineljänneksen aloituksiin paljon kolmatta kovemmin: suunnitellun 6 %:n nousun sijaan toisella kvartaalilla oli vähennystä jopa puolen miljardin euron verran verrattuna vuoden 2019 vastaavaan jaksoon.

  • Uusi normaali ei olekaan katastrofaalisesti hiljentänyt tekemistä, vaan rakennuttajilla on uskallusta lähteä toteuttamaan hankkeitaan. Rakennusalalla palautuminen näyttää Q3-raporttimme perusteella nopeammalta kuin pahimmissa skenaarioissa arveltiin, RPT Byggfakta Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Seppälä sanoo.

 

Maakunnittain tarkasteltuna rakentamisen aloitusten arvo nousee kolmannella vuosineljänneksellä yhdeksässä ja laskee yhtä monessa maakunnassa. Nousijoiden joukossa ovat Keski-Pohjanmaa (+162%), Pohjois-Savo (+56%), Keski-Suomi (+45%), Kanta-Häme (+40%), Pirkanmaa (+29%), Uusimaa (+18%), Etelä-Karjala (+12%), Varsinais-Suomi (+2%) ja Pohjois-Pohjanmaa (+2%).

Rakennusaloituksissa on laskua Etelä-Savossa (-85%), Pohjanmaalla (-77%), Kainuussa (-65%), Päijät-Hämeessä (-56%), Satakunnassa (-51%), Kymenlaaksossa (-48%), Pohjois-Karjalassa (-40%), Lapissa (-19%) ja Etelä-Pohjanmaalla (-6%).

Suurilta näyttävät muutokset suuntaan tai toiseen johtuvat usein yksittäisistä suurista hankkeista, joille ei löydy vastinetta vertailuvuonna.

Q3-raportti kokonaisuudessaan.

Rakennusalan trendit Q3 -raportti perustuu tietoihin, jotka RPT Byggfakta Oy:n tutkijat ovat saaneet rakennushankkeiden päättäjiltä viimeistään 15.6.2020. Rakennushankkeiden aloituksiin ja etenemiseen liittyviä tietoja päivitetään RPT SMART -tietokantaan jatkuvasti.

Rakennusalan trendit Q3 -raportti antaa yleiskuvan rakentamisen projektitilanteesta Suomessa sekä ennusteen tulevasta kehityksestä. Raportti on helppo tapa seurata koko maan ja eri maakuntien rakennusprojekteja. Raporttiin on listattu suurimmat alkamassa olevat yksittäiset hankkeet alueittain sekä tiedot suurimmista rakennuttajista ja vuoden 2020 keskeisistä rakennusalan toimijoista.